AJANKOHTAISTA:

Haemme vastuuvalmentajaa / tuntivalmentajaa

Iisalmen Taitoluistelijat ry perustettu 2013 ja tällä hetkellä seurassamme on noin 70 luistelijaa.

Yksinluistelun harrasteryhmiä on kaksi ja neljä kilparyhmää. Lisäksi olemme järjestämme luistelukouluja.

Kaikissa ryhmissämme pidämme tärkeimpänä tavoitteena harrastuksesta saatavia positiivisia kokemuksia. Toimintaa pyritään kehittämään jatkuvasti luistelijoiden ehdoilla ja heidän viitoittamaansa suuntaan yhdessä valmentajien ja vanhempien kanssa

Ketä etsimme?

Vastuuvalmentaja

Etsimme vastuuvalmentajaa. Vastuuvalmentajana sinulla on mahdollisuus päästä kehittämään seuramme harrastus- ja kilpailutoimintaa. Vastuuvalmentaja vastaa harraste- ja kilparyhmien jää- ja oheisharjoittelusta sekä harjoittelun suunnittelusta, seurannasta ja kehittämisestä yhdessä muun valmennustiimin kanssa.

Tuntivalmentaja/-ohjaaja

Etsimme seuraamme myös tuntivalmentajia ja olemme avoimia kaikenlaisille ehdotuksille valmennukseen liittyen. Jos sinun on mahdollista tulla ohjaamaan satunnaisiakin tunteja, ota rohkeasti yhteyttä niin keskustellaan sinulle sopivasta valmennustavasta.

Seuramme tila on vakaa ja monta innokasta luistelijaa odottaa taitoluisteluharrastuksen jatkumista syksyllä. Innokkaiden luistelijoidemme ryhmäkuvaukset löytyvät nettisivultamme.

Työ sopii myös muun työn tai opiskelun oheen, koska harjoitukset sijoittuvat arki-iltoihin ja viikonloppuihin. Olemme kiinnostuneita uransa eri vaiheissa olevista valmentajista, joilla on kyky kasvaa ja oppia uutta. Toivommekin rohkeasti yhteydenottoja kaikilta, mikäli työ seurassamme kiinnostaa.

Tarjoamme sinulle:

–                     Mielekkään ja tavoitteellisen työn (sopimuksen mukaan esim. 10-20h/vko)

–                     Mahdollisuuden vaikuttaa omiin työmääriisi ja –aikoihisi

–                     Tuen työllesi sekä mahdollisuuksia kehittyä

–                     Aloitusajakohta elokuun alku/sopimuksen mukaan.

Odotamme sinulta:

–                     Kokemusta tavoitteellisesta valmennustyöstä sekä halua kehittää luistelijoitamme ja seuraamme

–                     Vastuullista, oikeudenmukaista, avointa ja kannustavaa valmennusotetta

–                     Yhteistyökykyä muiden valmentajien, luistelijoiden, vanhempien ja seuratoimijoiden kanssa   

-            Toivomme valmennuksen tapahtuvan suomen kielellä

Täytämme paikan sopivan valmentajan löydyttyä.

Toivottavasti kiinnostuit toiminnastamme. Ota rohkeasti yhteyttä, niin keskustellaan lisää. Mahdolliset lisätiedustelut, samoin kuin palkkatoiveen ja hakemuksen voi lähettää s-postitse.

Jos tiedät jonkun, joka voisi kiinnostua, niin välitäthän postimme hänellekin. Olemme kiitollisia pienestäkin kiinnostuksesta ja avusta lapsiemme harrastuksen jatkuvuuden takaamiseksi.

Ystävällisin terveisin,

Iisamen Taitoluistelijat ry

Yhteydenotot:

Victoriia Kudrina, puheenjohtaja

victoriia.kudrina@hotmail.com puh. 0451434000

Elina Pietikäinen, sihteeri

pikkuee@gmail.com

Ryhmiin pääsee tutustumaan yhden kerran ilmaiseksi! Ota yhteyttä valmentajaan ja kysy lisää. Valmentajien s-postit ja puhelinnumerot löydät täältä: https://www.iisalmentaitoluistelijat.fi/valmentajanpalsta/

Tietoa seurastamme

Iisalmen Taitoluistelijat on vuonna 2012 perustettu seura, joka tarjoaa toimintaa tavoitteellisesti harjoitteleville kilpaluistelijoille, taitoluistelun harrastajille lapsista aikuisiin, sekä pienille luistelukoululaisille. Seuralla on toimintaa Iisalmen ja Sonkajärven jäähalleissa. Seurassa luistelee noin 70-luistelijaa. 

Hippo-luistelukoulu järjestetään yhteistyössä Pohjois-Savon Osuuspankin kanssa. Hippokoulussa luistelun alkeita opettelevat kaikki innokkaat luistelijat noin 3-vuotiaasta ylöspäin.

Luistelukoulusta voi siirtyä hiomaan taitojaan taitoluistelukouluun, jossa opetellaan taitoluistelun elementtejä ja perusluistelua, sekä tutustutaan myös oheisharjoitteluun.

Aikuis- ja harrastajaryhmissä taitoluistelua voi harjoitella ilman menestymispaineita ja vain nauttia uusien taitojen oppimisesta.

Kilparyhmissä harjoittelu on pitkäjänteistä ja vaativaa. Jokaiselle luistelijalle asetetaan omat yksilölliset tavoitteet yhdessä valmentajan kanssa ja aikataulut niiden saavuttamiseksi.

HALUATKO TUKEA SEURAMME TOIMINTAA?

Voit maksaa kannatusjäsenmaksun seuramme tilille. Kirjoita viestikenttään "kannatusmaksu".

FI05 5068 0620 2091 79

Lämmin kiitos!

Iisalmen Taitoluistelijoiden varainkeruu:

 https://www.arcticnutrition.com/fi/front

Jokaisesta tilauksesta seura saa 8e.

Lisätiedot & tilaaminen 040 5746635 Rauni Savolainen.

YHTEISTYÖSSÄ

IISALMI